Miksi fysioterapiaan?

Fysioterapian keinoin pystymme auttamaan kivun poistumisessa, toiminnan haitan korjaamisessa sekä suorituskyvyn lisäämisessä. Tärkeintä on opettaa asiakas ymmärtämään, mistä kipu johtuu. Toimenpiteiden lisäksi keskitytään ihmisen toiminnan muuttamiseen pitkällä aikavälillä, jotta vaivat eivät palaisi.

 

Särkylääkkeillä tai käsittelyllä voimme saada hetkellisen muutoksen aikaan, mutta on oltava keinoja myös puuttua kiputilan aiheuttaviin mekanismeihin. Fysioterapiassa liikekontrolliharjoitteet ovat tehokas tapa hoitaa kipua liikkeen kautta, kun taas manuaalinen terapia keskittyy paikallisesti kivun rauhoittamiseen. Oman toiminnan muutos fysioterapeutin ohjauksella vaatii aina uuden oppimista. Forever Fysion ammattilaiset ovat koulutettu tutkimaan liikettä ja siinä ilmeneviä haasteita, käytämme manuaalista terapiaa avustamaan kivun hoidossa ja liikerajoitteiden vähentämisessä.

 

Fysioterapeutti on terveydenhuollon ammattilainen, joka tuntee tarkoin ihmiskehon anatomian ja biomekaniikan. Hänen osaamisalueeseensa kuuluu eri kipumekanismien tunnistaminen ja hoitomuodon valinta niiden mukaan. Kohtaamme aina asiakkaamme biopsykososiaalisena kokonaisuutena. Toisin sanoen liikunta, ravinto, stressi sekä edeltävät tuki- ja liikuntaelinten ongelmat huomioidaan hoidossa. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Fysioterapeuttimme Henri esittäytyy

Olen työskennellyt Myllypuron Foreverilla alkuvuodesta 2018 lähtien. Erityisosaamiseni on tuki- ja liikuntaelinvaivat. Ammattitaitoani pyrin kehittämään käymällä säännöllisesti lisäkoulutuksissa ja näistä viimeisimpänä mm. fascia-koulutukset, sekä laajempi TULE-vaivojen koulutuskokonaisuus. Työssäni keskityn liikkeeseen ja liikkeen hallintaan.  Kohtaan asiakkaan aina kokonaisuutena ja pyrin löytämään juuri ne sinulle sopivat keinot tavoitteidesi saavuttamiseksi. Toimin klubillamme myös fustra- ja kuntosaliohjaajana.

 

henri@foreverclubs.fi

p.0404161753 

 

Hinnasto                   Jäsen      Normaali

60min                         71e         75e

 

Kysy myös edullisia fysioterapiapaketteja suoraan Henriltä tai osoitteesta info@foreverclubs.fi.

Fysioterapiapakettien maksut voidaan jakaa kuukausittaisiin eriin. 

 

 

FYSIOTERAPIA